Naisten retkeilytapahtuma 6.-8.8.2021 Kangasalla

Covid-19
tilannekatsaus

30.4.2021

Virva siirtyi syksyyn:
Vallitun leirikeskus Kangasalalla on nyt varattu Virvalle elokuun ensimmäiselle viikonlopulle 6.-8.8.2021. Toivotaan, että vihdoin pääsemme nauttimaan Virvasta ja siirtoja ei enää tulisi. Neljäs kerta toden sanoo! 

Tiedotamme tilanteen kehittymisestä täällä sivustolla.  

Virvasta yleisesti

Virva-kokoontuminen on nyt lajissaan kolmas ja on perinteisesti ollut aina toukokuussa. Viimeksi meitä oli paikalla reilu 60 naista ja osa oli saapunut kauempaakin. 

Tapahtuma soveltuu vasta-alkajalle, sekä jo kokeneemmallekin retkeilijälle. Sinun ei tarvitse kuulua yhdistykseen, tai mihinkään seuraan – Virva on avoin ihan kaikille täysikäisille naisille.  Toiveena on tuoda yhteen mahdollisimman paljon naisretkeilijöitä – mitä kaikkea se avaakaan tulevaisuudessa, sen pohjaa luodaan nyt.

Metsän tuoksu
kuikan laulu
upea luonto
ihana seura

Ohjelmaa ja toimintaa

Viikonlopun ohjelma on täysin vapaaehtoista ja siihen voi osallistua oman fiiliksen mukaan. Ohjelma päivittyy vielä kevään mittaan.

  • SUP-lautailua
  • Uintia
  • Kankaanpainantaa (Tuo oma tekstiili, johon tahdot painaa muiston Virvasta)
  • Majoitteiden testausta (mm. riippumattoja) 
  • Aamujoogaa ja venyttelyä
  • Metsä-mindfulnessia
  • Sauna lämpiää iltaisin ja aamuisin
  • Patikointia porukalla tai itsenäisesti
  • Iltanuotiot
  • Olympialaiset, leikkimielistä kisailua
  • Yhdessä oloa, nautiskelua luonnosta, helppoa olemista
  • Uusia tuttavuuksia ja vanhojen tuttujen jälleennäkemisiä

Raikas järvivesi
lämmin sauna
villakerrasto
naurua ja iloa

Leiri-infoa

Virva 2021 järjestetään Kangasalla Vallitun leirikeskuksessa Vesijärven rannalla. Tapahtuma on tarkoitettu täysi-ikäsille naisille. Olet lämpimästi tervetullut mukaan. Me tarjoamme puitteet, jossa voit tutustua muihin naisretkeilijöihin ja toivottavasti jopa löytää tulevat patikka- tai sienestyskaverit. Osallistuminen ei edellytä jäsenyyttä mihinkään järjestöön tai yhdistykseen.

Majoitusmahdollisuuksia on useita. Voit majoittua omassa majoitteessasi tai varata paikkasi johonkin alueen mökeistä. Leirialueelta löytyy mm. 6 mökkiä, joissa on majoitustilaa n. 38 hengelle. Telttailutilaa riittää ja riippumattojakin pääsee virittelemään alueen puihin. Alueella on lisäksi huolto-/keittiörakennus, jalkapallokenttä, 6-korinen frisbeegolfrata, grillikota n. 10 hengelle, laavu sekä rantasauna.

Tuo mukanasi omat ruoat. Ruoanlaittoa varten on mahdollista käyttää paikan  sähköistettyä keittiötä ja ruokailutilakin riittää n. 50 hengelle. Keittiöstä löytyy myös tarvittaessa leirikeskustasoiset astiat.

Rantasauna lämpiää joka päivä aamusta iltaan ja pulahtelua ja pitkiä saunaturinoita on taatusti luvassa. Paikan päälle leiriin voi ilmestyä perjantaina tai lauantaina ja tulla ja mennä, miten omiin aikatauluihin sopii. 

Lauantai-iltana keräännytään iltanuotioille jakamaan mehukkaita tarinoita ja retkikokemuksia. Sinun panoksesi iltaohjelmaan (pienikin sellainen) on erittäin lämpimästi tervetullutta. Muutenkin, jos omaat jonkin osaamisen erityisosa-alueen, jonka haluaisit jakaa Virvalla – otahan yhteyttä

Auringon lasku
Taivaan tähdet
Nuotion räiske
Hyvä olo

Osallistuminen

Virva 2021 on avoin retkeilytapahtuma kaikille naisille. Sinun ei siis tarvitse olla minkään seuran jäsen osallistuaksesi tapahtumaan. Kaikki ovat tervetulleita mukaan! 

Valitse alta sinulle sopiva ilmoittautumismuoto sen mukaan, oletko jo Eräkerttujen jäsen vai et.

Ilmoittautuminen jäsenille

Mikäli olet Eräkerttujen jäsen, ilmoittaudu mukaan Virvan MyClub-tapahtumassa. Pääset mukaan tapahtumaan jäsenhinnoin. Klikkaa alla olevaa nappia siirtyäksesi tapahtuman ilmoittautumiseen.

Kiva nähdä sinua Virvassa!

Hinta jäsenelle on 20 €.

Ei-jäsenten ilmoittautuminen

Vaikka et olisikaan vielä Eräkerttujen jäsen, ei hätää! Olet tervetullut osallistumaan Virvaan. Täytä alla oleva ilmoittautumislomake. Saat lisätietoja sähköpostiisi.

Huippu juttu, että olet tulossa! 

Hinta ei-jäsenelle on 25 €.


    Varaan paikan mökkimajoitukseenTuon oman majoitukseni

    Tietojesi turva ja yksityisyytesi on meille tärkeää. Emme käytä tällä lomakkeella antamiasi tietoja kuin tähän tapahtumaan liittyvään tiedottamiseen ja laskutukseen. Voit tutustua tarkemmin Eräkerttujen tietosuojaselosteeseen.

    Yötunnelmaa
    lämmin makuupussi
    villasukat
    aamun kajo

    Kimppakyydit ja saapuminen

    Näistä tarkennamme ohjeistusta lähempänä tapahtumaa. Aiempina vuosina kyytejä on kuuluteltu Virvan Facebook-tapahtumassa. Tänä vuonna tapahtumalla on myös oma WhatsApp-ryhmä, jossa voit viestitellä niin kimppakyydeistä kuin muustakin tapahtumaan liittyvästä. Saat linkin ilmoittautumisen jälkeen sinulle lähetettävän sähköpostin mukana tai MyClub-tapahtumasta ja löydät sen myös tästä alta.

    Klikkaa itsesi mukaan ryhmä-Whatsappiin kyytiasioissa: KYYTIRYHMÄ

    Muuta huomioitavaa

    Koirista: Toivomme, että jokainen koirallinen punnitsee kohdallaan sopeutuuko ko. lemmikki tämän tyyppiseen tapahtumaan, sekä huomioi telttapaikan yms. suhteen mahd. allergiset retkeilijät. (Aiempina vuosina homma on sujunut erittäin mukavasti).  

    Roskaton retkeily on luonnollisesti itseisarvo, eli tuo ja vie mennessäsi kaikki mitä jaksoit kantaakin.

    Eräkertut ry ei vastaa retkeilijöiden vakuutuksista – jokainen voi halutessaan huolehtia itselleen voimassa olevan matkavakuutuksen. 

    Pidätämme oikeuden tapahtuman muutoksiin, tai peruuntumisiin.

    Tule mukaan tapahtuman somekanaville

    WhatsApp-ryhmän linkin löydät ilmoittautumisen jälkeen sinulle lähetettävästä sähköpostista tai MyClub-tapahtumasta. Kanavilla voit kysellä Virvaan liittyvistä asioista ja sopia vaikka kimppakyydeistä. 

    Auringon nousu
    Aamukaste
    Uudet ystävät
    Hyvä mieli

    Vieritä ylös