Yksin retkelle

Kirjoittanut Marja Syrjäpalo.

Lähdin ensimmäistä kertaa yksin yön yli retkelle kun suunniteltu retkiseuralaiseni sairastui yllättäen juuri ennen lähtöä. Minulla ei käynyt mielessänikään perua retkeä, olinhan odottanut sitä pitkään. Olin suunnitellut reitin, hommannut kartan ja pakannut rinkan. Niinpä menin ja etenin omaan tahtiini, nautin kansallispuiston luonnosta ja alkukesän keveydessä.
Tästä on jo monta vuotta ja sen jälkeen on tullut tehtyä monenlaisia retkiä hyvin kirjavassa seurassa ja usein myös yksinkin. Se on kuitenkin aihe, joka puhuttaa, pelottaa ja kiinnostaa monia – sitä sopivaa retkiseuraa vaan kun ei aina osu kohdalle.

Itsekseen retkelle lähtemisessä on ehdottomasti monta hyvää puolta. Soolona omia valintojaan ei tarvitse perustella kenellekään. Voi syödä silloin kun itsellä on nälkä, kulkea sellaisia päivämatkoja kuin haluaa, eikä tarvitse kysyä mielipidettä muilta kuin itseltään.
Tämä ei aina tosin ole niin helppoa kuin miltä kuulostaa ja varsinkin kunnon vaelluksella ollessa on pakko oppia myös oikeasti kuuntelemaan itseään. Pysähdyttävä kun väsyttää, syötävä hyvin ja joskus myös annettava periksi ja muutettava suunnitelmaa. Koen että yksin olen myös enemmän läsnä hetkessä. Kauniit maisemat ja luonnon pienet yksityiskohdat menevät helposti ohi kun höpöttelee retkiseuralaisen kanssa. Itsekseen ollessani löydän luonnosta enemmän kaikkea ihmeellistä!

Moni näkee yksinretkeilylleen kuitenkin erilaisia esteitä ja joskus oma kokemattomuus pelottaa. Retkeily ja luonnossa oleminen ei kuitenkaan ole mitään rakettitiedettä, kun tietää omat rajansa. Jos suunnistustaito ei ole hallussa, kannattaa valita selkeästi viitoitettu ja huollettu reitti, esimerkiksi jostakin kansallispuistosta. Itsekin retkeilin ainoastaan merkityillä reiteillä ensimmäiset viisi vuotta ennen kuin uskaltauduin erämaahan. Taidot karttuvat joka reisun myötä.
Tietysti yksinretkeily on helpompaa aloittaa lempeästä kesäyöstä, kuin vaikka loppuvuoden kaamoksesta.

Retkeilyyn tarvittava varustus on toki oltava kunnossa, mutta usea harhautuu mainontaa selatessaan myös ajattelemaan, etteivät omat tuulihousut ja ysärianorakki ole riittävät, tai että on käytettävä tuhansia euroja varusteisiin ennen kuin ne ovat tarpeeksi hyvät retkeilyn aloittamiseen. Varusteiden riittävyys on paljon kiinni siitä mihin on menossa.
Jos aikoo kuukaudeksi erämaahan, on tietysti ajateltava jokainen mukanaan kantamansa gramma, mutta kesäviikonlopuksi Seitsemiseen riittää hyvin edullisemmatkin peruskamppeet. Kekseliäisyys on myös valttia vaellusretkillä: vanhasta makuupussista syntyy helposti riippumaton aluspeitto, eikä retkiruokailuun tarvita pakastusrasiaa kummempaa lautasta. Eräkertut ovat osoittautuneet myös hyvin avuliaaksi porukaksi ja varusteita voi saada kanssakertuilta lainaksi kun vaan uskaltaa pyytää. Lainaamalla voi päästä myös testaamaan erilaisia varusteita ennen omaa ostopäätöstä.

Olen kuitenkin kuullut monen kertovan, ettei uskalla lähteä yksin yöksi metsään, koska ajatus pelottaa. Pelkoja voivat olla esimerkiksi metsän eläimet, pimeä, toiset ihmiset tai vain metsässä piileskelevät möröt. Usein pelot ovat kuitenkin vain ihmisen oman pään sisällä. En ole myöskään koskaan kokenut oloani turvattomaksi kenenkään luonnossa kohtaamani toisen ihmisen vuoksi. Omista peloistaan oppii kyllä pois kun vain uskaltautuu kohtaamaan niitä. Ihmisen mieli on mukautuva ja omia pelkojaan tiedostamalla ja niitä kohti menemällä voi oppia itsestään hurjan paljon. Kaikkia pelottaa joskus. Muistan kyllä sen jännityksen mitä koin, kun lähdin ensimmäiselle talviajan sooloretkelleni. Pakkasta oli vähän päälle kymmenen, ja käsillä oli vuoden lyhin päivä, talvipäivänseisaus. Metsä oli pimeä ja lauluton, eikä perillä odottavassa autiotuvassa ollut vieraskirjan mukaan käynyt ketään kahteen viikkoon. Siitäkin retkestä selvisin vain kokemusta rikkaampana.

Olenkin sitä mieltä, että retkeily, niin yksin kuin seurassakin, on tehnyt minusta itsetietoisemman. Olen luonnossa itselleni läsnä, annan itselleni anteeksi kaikki arkielämän mokailut ja sekoilut, enkä jaksa murehtia liikaa.
Jo sen tunteen vuoksi suosittelen yksinretkeilyä kaikille!

Blogin on kirjoittanut Marja Syrjäpalo, alunperin oululainen, nykyään Kangasalalainen Eräkerttu.
”Olen ollut mukana kerttuiluissa noin vuoden verran. Parasta retkeilyssä on pitkospuiden ääni ja kesäöiden jälkeiset uudet aamut”.

Valokuvat: Marja Syrjäpalo

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vieritä ylös