Toisinaan suunnitelmien toteutuminen vaatii sen, että joku toinenkin innostuu ajatuksestasi. Näin kävi kysellessäni vinkkejä Lapin vaelluksia tarjoavista yrityksistä Eräkerttujen Yö-kertut –whatsapp-ryhmässä. Todellisuudessa en ollut edes varma toteutanko vaellussuunnitelmaani vai suunnittelenko vain suunnittelemisen ilosta. Mutta, kun Eräkerttu-Heli laittoikin viestiä ja kyseli, minne olen lähdössä ja mahtuuko seuraan, oli suunnitelma Lapin vaelluksesta toteutettava.
Palveluntarjoajaksi valikoitui suosittelujen perusteella Kelo Outdoors ja kohteeksi Lemmenjoen kansallispuisto. Ajankohdaksi tietenkin syksyn ruska. Helin kanssa päätettiin kysellä mukaan myös muita Eräkerttuja ja innokkuutta oli enemmän kuin uskallettiin ajatella. Vaellus oli hetkessä loppuunmyyty.
Ennen vaellusta nähtiin pariin kertaan ja tehtiin yksi viikonlopun mittainen harjoitusvaellus. Voin vain ihailla kuinka tiiviiksi ryhmähenki muodostui ja ihan hiljattain Eräkerttuihin liittyneetkin sulautuivat heti joukkoon.

Vaellus starttasi maanantaina aamulla Lemmenjoen parkkipaikalta, Njurkunlahdesta. Alkuun pidettiin lyhyet esittäytymiset, jonka jälkeen nakattiin rinkat selkään ja suunnattiin kohti hiljaista metsää. Ensimmäiset kilometrit sujuivat kevyesti kelojen kauneutta ihmetellessä, mutta jalkaan tuli mukavasti poltetta noustessamme Joenkielinen (534m) – tunturin huipulle. Ei ollutkaan eteneminen enää niin kovin kevyttä.
Itselleni Joenkielisen huiputus oli yksi vaelluksen kohokohdista. Upeat tunturimaisemat, jotka korkeuksista avautuivat, tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Huipulla tuuli oli kova, mutta siitä huolimatta huipulla mielen valtasi rauha. Maisemaa olisi voinut jäädä ihailemaan loputtomiin!
Takaisin alas oli kuitenkin lähdettävä, koska illan leiriin oli vielä muutama kilometri jäljellä. Ensimmäisen yön leiripaikkana toimi Searitnivan telttailualue. Leiripaikalle pääseminen toimi Eräkertuille aivopähkinänä. Lemmenjoki nimittäin piti ylittää veneellä ja sitä liikuteltiin köysillä, joiden toimintaperiaatetta jouduttiin hetki, jos toinenkin miettimään yhdessä.
Yli päästiin kuitenkin kastumatta ja ensimmäinen vaelluspäivä saatiin pakettiin.

Tiistaiaamu aloitettiin joogalla ja meditaatiolla. Jooga on aina mieltä rauhoittavaa ja metsän keskellä erityisen lempeää. Voi kun joka aamu voisi aloittaa päivänsä rauhallisella metsäjoogahetkellä! Teki niin hyvää ylivirittyneelle mielelle ja maadoitti ajatukset hetkeen samalla viimeisetkin unihiekat karkottaen silmistä.
Vaelluksen aamut olivat jopa tallaiselle aamu-uniselle miellyttävän hitaita. Joogan jälkeen vietettiin yhteistä aamupalahetkeä, jonka jälkeen alkoi telttojen purkaminen ja rinkan pakkaus. Kello kymmeneltä oli käsky olla valmiina, mutta tunnolliset Eräkertut taisivat olla joka aamu valmiina varmuuden vuoksi jo puolelta.
Tiistai jatkui suuntaamalla 16 kilometrin päivämatkalle kohti Kapsuojaa. Matkan varrella pysähdyttiin Ravadasjärven taukopaikalla ja kävimme ihailemassa upean Ravadaskönkään vesiputousta. Alueella kulku on rajattua, jotta luonto ei kärsi turhaan vaeltajien jalanjäljistä. Onneksi pääsimme kuitenkin näkemään vesiputouksen läheiseltä sillalta.

Jokaisella vaelluksella sattuu ja tapahtuu erilaisia ennalta-arvaamattomia tilanteita. Tämän vaelluksen jännitysmomentti koettiin lounaalla, kun yksi kaasupullo ei sulkeutunutkaan ja kaikki sisällä ollut neste suihkusi ulos. Vielä muutama vuosi sitten tämä oli yksi retkeilyyn liittyvistä painajaisistani. Nyt se on koettu ja ammattitaitoinen oppaamme hoiti tilanteen kylmähermoisesti turvalliseksi. Ensi kerralla uskallan ehkä jopa pitää silmiä auki. Ei se räjähdäkään niin kuin elokuvissa.
Kuiva kesä oli aiheuttanut purojen kuivumisen. Tämän vuoksi mietimme oppaan avulla vaihtoehtoista yöpaikkaa seuraavalle yölle. Päädyimme jatkamaan alkuperäisen suunnitelman mukaan ja kysellä hieman vastaantulijoilta seuraavien leirien vesitilanteesta. Olimme varautuneet, että vettä pitää hakea muutaman sadan metrin päästä leiristä ja reippaimmat suostuivat hoitamaan kaikkien vesipullojen täytön. Tätä minä kutsun Eräkerttu-hengeksi!
Matkalla saimme kuitenkin vahvistuksen, että määränpäässämme riittää vettä, joten varasuunnitelmia ei tarvinnut ottaa käyttöön. Läpi kivien ja kantojen, mäkien ja pusikoiden, pääsimme alkuillasta perille Kapsuojan teltta-alueelle.
Keskiviikko valkeni aamujoogan tahdissa. Edessä oli vaelluksen toinen pitkistä päivistä ja suuntana tunturiylänkö. Kapsuojalta lähdettiin kello 10 etenemään kohti Mattit Ravadasia. Maasto muuttui reilusti noustessamme puulinjan yläpuolelle. Matkan aikana kivet ja iskut varpaisiin tuli tutuiksi, kun kulkeminen tapahtui kullankaivajien mönkijäurilla ja kiviä oli matkalla paljon. Joku taisi hyräillä Via Dolorosaakin matkan varrella.

Kolmannen päivän ehdoton ykkönen ja omasta mielestäni vaelluksen toinen huippuhetki koettiin, kun pienen pieni punainen mökki piirtyi tunturissa näköpiiriin. Keskellä ei mitään, Jäkäläpään huipulla, on yksi Lemmenjoen kansallispuiston kuuluisimmista nähtävyyksistä. Karhu Korhosen kirjastona tunnettu mökki on vanha Jäkäläpään lentokentän huoltorakennus ja toimii nykyisin kirjastona. Suomen tai ehkä koko maailman syrjäisimmäksi nimitetty kirjasto on kaksihuoneinen rakennus, joista toisessa on muutamasta tuhannesta niteestä koostuva kirjakokoelma. Kirjaston peruskokoelma on Oulun kaupunginkirjastolta lahjoituksena saatuja poistoja, ja se on myöhemmin laajentunut alueen kullankaivajien jättämillä teoksilla. Toinen huoneista on kirjaston ”lukusali”, jossa sijaitsi aiemmin lentopaikan erämaapuhelin. Me nimitimme tuon huoneen loungeksi, koska pitäähän jokaisella lentokentällä sellainen olla. Tuuli vihmoi nurkissa ja mökki oli hieman vino. Se tarjosi matkalaiselle lämpimän paikan pitää taukoa ja mutustella M&M´s – karkkeja.
Tunturilta palattiin takaisin puurajan alapuolelle ja saavuimme pitämään majapaikkaa Mattit Ravadasin telttailualueelle. Edessä oli viimeinen yö vaelluksella.

Aamulla jälleen ennen kymmentä Eräkertut oli valmiina kohti viimeisen päivän seikkailua. Ohjelmassa oli noin kuuden kilometrin patikointi Mattit Ravadakselta jo tutuksi tulleelle Ravadasjärven taukopaikalle. Ravadasjärveltä meidät napattiin jokivenekyytiin ja saimme ihailla venekuskin ammattitaitoa. Lemmenjoen vesi oli paikoitellen hyvinkin matalalla. Tästä huolimatta kapteeni sai vaeltajat rinkkoineen kuljetettua turvallisesti perille Njurkunlahteen.
Veneen kyydistä avautui upeat maisemat ja kuivuudesta huolimatta ruska esitteli värejään jokilaakson puissa.
Vaellus päättyi majatalolle, jossa vietettiin vielä yksi yö ennen p-i-t-k-ä-ä ajomatkaa kotiin. Oltiin onneksi oltu etukäteen fiksuja ja varattu illalle sauna. Eihän kunnon Eräkerttu voi vaellusta päättää millään muulla tavalla kuin saunalla, eihän?
Koko vaelluksen ajan meillä oli päällä revontulihälytys. Eli jos joku yöllä huussiin herätessään havaitsi taivaalla reposia, oli hän velvollinen herättämään muutkin. Ja ne antoivat odottaa itseään viimeiseen yöhön. Taisin olla ainoana hereillä kun oppaaltamme Nooralta tuli yhteiseen whatsapp-ryhmään viestiä revontulien ilmaantumisesta. Majatalon lattia naristen painelin kovaa vauhtia pihalle (tai no.. jalat oli sen verran hapoilla, että vauhti yläkerrasta portaita pitkin alakertaan muistutti enemmän hidastettua elokuvaa..) ja hetken mietin käynkö herättämässä muut. Mietin, että jos suuttuvat herätyksestä, niin tulen kotiin junalla…
Taivaan valoshow:ta ihmetellessä aistin, että ehkä sittenkin pääsen auton kyydissä kotiin asti.
Kiitos Lemmenjoki, Kelo Outdoors ja supersitkeät kanssavaeltajat, sydän pakahtuu onnesta!
”Rikkauden mitta ei ole löydetty kulta vaan eletty elämä” – Yrjö ”Karhu” Korhonen
Lappiin jo nyt kaivaten,
Mirkka










Wau mitä kuvia. Noi revontulet ovat uskomattoman kauniita. Lemmenjoella olisi kiva joskus päästä käymään. Se on to do listalla 🙂 Kiitos kivasta sivustosta.