Eräkerttujen kevään tapahtumien ja retkien osalta toteutamme seuraavaa ohjeistusta:
”Rajoitetaan julkiset kokoontumiset kymmeneen henkilöön ja suositellaan välttämään tarpeetonta oleilua yleisillä paikoilla.”
”Suljetaan valtion ja kuntien museot, teatterit, Kansallisooppera, kulttuuritalot, kirjastot, kirjastoautot, Kansallisarkiston asiakas- ja tutkijasalipalvelut, harrastustilat ja -paikat, uimahallit ja muut urheilutilat, nuorisotilat, kerhotilat, järjestöjen kokoontumistilat, vanhusten päivätoiminta, kuntouttava työtoiminta ja työkeskukset. Suositellaan yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoiden sekä uskonnollisten yhteisöjen toimivan samoin.”
”Hallituksen linjaukset ovat voimassa näillä näkymin 13. huhtikuuta asti.”
– Suomen hallituksen linjaamat poikkeustilan toimenpiteet 16.3.2020
Eräkerttujen toiminnassa tämä tarkoittaa sitä, että tapaamiset ja retket ovat peruttu tuonne 13.4. saakka. Tähän aikajaksoon osuu jäsenien Kintulammin Kevätretki, jonka peruuntumisesta ilmoittautuneet saavat viestin.
Retkeily yleensä
Luonnossaliikkuminen ja retkeily on tällä hetkellä suositeltavaa itsenäisesti, tai esimerkiksi oman lähipiirin kanssa. Metsähallitus esitti kuitenkin (16.3.) toiveen, että kaikki luontoliikkujat kohdallaan etsisivät nyt muitakin rekikohteita, kuin kaikkein tunnetuimmat ja suosituimmat tulistelupaikat. Kannattaa siis tutkia omia lähialueita ja etsiä mahdollisia ”kätkettyjä helmiä” ja itselleenkin ihan uusia luontokohteita. Tässäpä nyt siis jokaiselle uutta aivopähkinää mietittävänä!
Virva 2020
Kaikille naisretkeilijöille avoin Virva 2020 -kokoontuminen tullaan siirtämään. Uutta ajankohta kartoitetaan parhaillaan ja asiaa päivitetään kaikille tietoon, heti kun tilanne selvenee. Virvan uusi ajankohta on mitä todennäköisimmin elo- syyskuun tietämillä.
– Päivitetty 19.3.2020
Pysykäähän terveinä ja nauttikaa luonnosta!
Eräkerttujen Nokka