Pieni pala luontoa -kirjekampanja vanhuksille

”Tervehdys! Toivon että olet voinut hyvin. Vaikka emme tunne, haluan tervehtiä sinua lämpimästi tämän kirjeen ja näiden kukkien kera. Tämä kevät on erilainen kuin mikään aiempi, mutta olen silti nauttinut luonnon heräämisestä ja valon lisääntymisestä. Tänään näin jo ensimmäiset perhoset..”

Esimerkiksi näin voisi alkaa kirje, joka lähtee kukkalähetyksen kera vanhusten hoiva- tai hoitolaitokselle Tampereelle. Haluaisitko sinä olla yksi kirjeen kirjoittajista?

Mistä on kyse
Koska koronaepidemian aikana Eräkerttujen toiminta on ollut hiljaista retkien ollessa tauolla, tarve ojentaa kätemme ja tehdä yhdistyksenä jotain tänä erikoisena aikana, on ollut läsnä. Haluamme tällä kirjekampanjalla antaa jäsenillemme mahdollisuuden osallistua mieltä nostattavaan ja merkitykselliseen toimintaan nyt poikkeustilan aikana.

Miten
Olemme yhdistyksenä anoneet ja saaneet Yhdenvertaisesti sinun -avustuksen Tampereen kaupungilta. Avustussummalla (3 500 euroa) lunastamme istutuskukkasarjoja, joita pitkään eristyksissä olleet vanhukset pääsevät istuttamaan pihalle yhdessä hoitohenkilökunnan kanssa. Toive juuri tällaisesta toiminnasta tuli hoitohenkilökunnalta, asiaa selvittäessämme.
Puutarha koostaa ja kuljettaa kukkasarjat perille vanhustentaloihin. Mukaan jokaiseen näihin kukkalähetyksiin tulee meiltä Eräkertuilta – sinulta, minulta, keneltä vain meidän jäsenistämme – henkilökohtainen kirjetervehdys, yksi tai useampia. Tamperelaisten vanhusten hoivakotien valinnoista taas vastaa Tampereen kaupunki ja he koordinoivat myös, ettei tule päällekkäisyyksiä muiden meneillä olevien avustushankkeiden kanssa. Näitä istutettavia kukkasarjoja lähtee kaiken kaikkiaan 22 vanhainkodille.

Miksi
Vanhukset ovat suurimpana riskiryhmänä epidemian aikana ja pitkään sen jälkeenkin juuri se ryhmä, joka kärsii poikkeusoloista eniten. Yksinäisyys on läsnä monen vanhuksen elämässä, nyt valitettavasti vielä suuremmin. Tilanne tulee jatkumaan vielä pitkään, omaisia ei saa tavata tai koskettaa, ikävä on kova. Hoitokotien ja palvelutalojen asukkaita myös menehtyy, suru koskettaa koko yhteisöä. Tämän takia kaikki pienetkin toimenpiteet yksinäisyyden ehkäisemiseksi ja yhteisöllisyyden lisäämiseksi vanhusten elämässä ovat nyt tarpeen.

Mullan koskettelu, kukkien istutus ja niiden hoito myös koko tulevan pitkän kesän ajan tarjoaa mielihyvää. Yhdessä tekeminen ja ulkopuuhailu voi tuoda muistoja mieleen myös muistisairaille ja tarjota merkityksellisyyden ja onnistumisen tunteita. Me Eräkertut haluamme mahdollistaa Pieni pala luontoa -kirjekampanjan avulla nimenomaan konkreettista tekemistä, luonnon kasvusta nauttimista ja ulkona oleilun mahdollisuuden. Haluamme tavoittaa tällä eleellä tuon suljetun oven taakse ja tuoda sinne palasen luontoa lämpöisten terveisien kera.

Miten osallistut
Kukkalähetysten mukana jokainen hoitokoti saa jäseneltämme kirjeen – toivon mukaan juuri sinulta. Voit kohdentaa kirjeen yhdelle henkilölle, tai koko talolle, sillä ei ole väliä. Kirje joka tapauksessa luetaan kaikille hoivakodissa. Kirjeen sisältö on vapaa. Voit kertoa vaikka miten sinä näet kevään, mitä kasvatat tai istutat. Tai miten koet luonnon, mitä se sinulle merkitsee. Voit myös kertoa jostain ihan muusta. On aina ihanaa saada kirje – lukea se, tai vain kuunnella. Tämä on eritoten tärkeää etenkin heille, joilla juuri nyt ei ketään ole: Joku kirjoitti. Joku muisti ja lähetti kukkiakin… Sinun viestisi ja kuulumisesi voi olla jonkun ihmisen ainoa kuuluminen kuukausiin.
Voit kirjeen sijasta / lisäksi myös piirtää, tai lähettää valokuvan. Valinta on vapaa. Toivomme vain, että jos asia sinua koskettaa, osallistut ja annat jotain sydämestäsi. 

Kirjoita kirje ja lähetä se otsikolla “Pieni pala luontoa” osoitteeseen: info@erakertut.fi
Tulostamme kirjeet ja laitamme ne kirjekuoriin kukkien mukana hoivakoteihin.

Halutessasi voit myös laittaa kirjeeseen omat yhteystietosi ja pyytää kuulla kuulumisia takaisin päin, sillä jollekin vanhukselle saattaa olla todella ihanaa saada kirjoittaa vuorostaan sinulle.

Tule mukaan ja osallistu. Anna hetki aurinkoa ja sanojasi, hetki sinun kevättäsi ja pieni pala luontoa.

Kirjeiden eräpäivä on 18.5., johon mennessä saapuneet kirjeet ehtivät kukkien mukaan.


Artikkelin valokuvan on ottanut Taimi Kuuluvainen.

Yhdenvertaisesti,
Eräkertut ry

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vieritä ylös