Kolmisen vuotta sitten elämä todella töksähteli, jumitti, kinnasi ja uuvutti. Mistään ei saanut otetta tai tolkkua. Paitsi silloin kun pääsin luontoon. Luonnossa ollessa asiat tuntuivat selvemmiltä, olo koheni ja tuntui, että pystyin taas hengittämään. Hartiat laskeutuivat ja tunsin kehoni ääriviivat. Tarve päästä luonnonhelmaan olikin valtava ja alati läsnä mutta samaan aikaan sinne pääseminen tuntui usein ylitsepääsemättömältä kun toipuessani masennuksesta ja uupumuksesta voimavarani olivat minimaalisen pienet. Minulla ei ollut energiaa lähteä luontoon retkeilemään kun jaksoin tuskin lähteä kauppaan tai tehdä ruokaa.
Luontoon pääseminen tuntui olevan ponnistelujen takana ja kynnys lähteä lähimetsää pidemmälle oli korkea – olin julkisen liikenteen varassa, perheelläni ei ollut mökkiä eikä minulla juuri ollut aikaisempaa retkeilykokemusta tai kaveriporukkaa, jonka kanssa retkeillä. Ehkä kynnystä nosti sekin, että olisin halunnut päästä kokemaan todellista luonnonrauhaa, kaukana asutuksesta ja hälinästä. Ymmärsin onneksi, että vaikka en pääse täydellisiin erämaaolosuhteisiin tai edes lähimpään kansallispuistoon, voin silti nauttia lähiluonnosta.
Sitten kun jaksoin alkaa raahata itseni lähimetsään kerta toisensa jälkeen, oivalsin pikkuhiljaa, ettei minun tarvitse suorittaa siellä mitään. Ei minun tarvitse kävellä reippaasti, ei geokätköillä, ei polkujuosta, ei marjastaa eikä sienestää. Voin yksinkertaisesti olla. Voin etsiytyä ympäristöön, joka tuntuu siinä hetkessä kutsuvalta ja jäädä siihen paikkaan. Voin vaikka mennä makuulleni ja olla siinä niin kauan kuin hyvältä tuntuu. Olla vaan.
Aloin metsämakoilla.
En keksi uupuneelle ja ahdistuneelle parempaa yksittäistä itsehoitokeinoa kuin metsämakoilu. Uupunut tarvitsee lepoa ja ahdistunut rauhoittumista. Turvallisuuden ja levollisuuden kokeminen metsäympäristössä rauhoittaa ylivirittynyttä hermostoa erityisen hyvin ja antaa uupuneelle elämänvoimaa. Metsä hoitaa kun sille antaa siihen mahdollisuuden.
Metsä on elävä ja hengittävä, ja se ruokkii kaikkia aistejamme. Mättäällä makaamisen ero sängyssä tai sohvalla makoiluun on ulkoilman lisäksi nimenomaan se, että metsässä ympäristö on jatkuvassa liikkeessä. Tuuli heiluttelee puiden latvoja, pilvet lipuvat taivaalla, sadepisarat putoilevat kasvoille, tikka koputtaa puuta lähistöllä – ehkä voit kuulla veden liplattavan tai haavanlehtien suhisevan. Kaikki ympärillä tapahtuva kutsuu tarkkailemaan, havaitsemaan ja aistimaan. Ja kun mieli keskittyy rauhoittavan ympäristön tarkkailuun, se ei ole kiinni niissä ongelmissa, murheissa ja stressin aiheissa, joiden pariin se muuten herkästi hakeutuu.
Luonto tarjoaa mahdollisuuden vapautua vertailusta ja arvottamisesta, koska luonnossa itsessään ei ole mitään, mikä asettaisi asioita paremmuus- tai tärkeysjärjestykseen. Puulla saattaa olla toiseen puuhun nähden epäsuotuisammat olosuhteet, mutta luonnossa itsessään ei ole mitään elementtiä, joka kertoisi, että kyseinen puu olisi huonompi kuin muut. Se on vain erilainen, aivan kuten kaikki puut ovat toisiinsa nähden erilaisia.
Metsämakoilu myös virittää tylstyneet, samoja kuluneita ratoja käyvät mielemme näkemään asiat eri tavalla, uudesta näkökulmasta. Kun makaat puun alla, annat katseesi hakeutua runkoa pitkin oksistoon ja katselet miten se piirtyy vasten taivasta, puu näyttäytyy aivan erilaisena kuin tavallisesta perspektiivistä katsottuna. Tai ehkä voit aistia puun juurten leviävän allasi vahvoina ja voimakkaina. Ehkä voit kuvitella miten puut käyvät maan alla keskustelua toistensa kanssa. Ehkä ne kuiskivat keskenään, että taas yksi maailman uuvuttama etsiytymässä metsän syliin, pidetään kaverit hänestä huolta.
Metsämakoilu on maadoittumista. Se on antautumista ja laskeutumista metsän kannateltavaksi. Jos et pääse toisen ihmisen syliin, mene metsän syliin. Metsänpohja ottaa sinut vastaan sellaisena kuin olet, eikä vaadi sinulta mitään. Se antaa itsestään kyselemättä, ei pyydä hintaa. Sille ei ole väliä, tuletko uudestaan ja jos niin koska. Sen kanssa ei tarvita neuvotteluja eikä sopimuksia. Sille sinä riität, nyt ja aina.
Metsämakoilu – miten se tapahtuu?
1. Pukeudu mukavasti ja säänmukaisesti. Halutessasi voit ottaa mukaan jonkun alustan, mutta se ei ole suinkaan välttämätöntä.
2. Mene metsään. Mikä tahansa kaistale luontoa käy hyvin.
3. Etsi itsellesi mukava paikka, sellainen joka kutsuu. Älä yliajattele, anna jalkojen johdattaa sinut sinne.
4. Asetu maahan makuulle ja päästä kehosi mahdollisimman rennoksi.
5. Nauti olostasi itsellesi sopivalla tavalla: voit torkahtaa, keskittyä hengitykseen ja kehon tuntemuksiin, haaveilla, tarkkailla ympäristöä, pyöritellä käsissäsi keppiä tai käpyä, hyräillä, lauleskella, kuunnella musiikkia tai podcastia – mitä ikinä haluat. Ei ole oikeaa eikä väärää tapaa metsämakoilla, koska metsämakoilu ei ole suoritus.
6. Metsämakoiltuasi tarpeeksi, nouse rauhallisesti ylös ja havainnoi oloasi.
7. Varistele yltäsi enimmät risut ja männynkävyt. Punkkiaikana tee punkkitarkistus.
8. Metsämakoilun päätteeksi voi halutessasi kiittää itseäsi ja ympäröivää metsää.
Henni Hakala
Kirjoittaja on metsämakoilija, palautumisohjaaja sekä tuleva luontoyhteysohjaaja.