Laipanmaan yön yli -retki 14.-15.3.2020
Eräkertut ry sai tarjouksen Ahlmanin erä- ja luonto-opas opiskelija Jonna Gröndahlilta mahdollisuudesta osallistua yön yli vaellukselle Laipanmaan retkeilyalueelle. Ilolla otimme tarjouksen vastaan. Itseä hieman jännitti, että miten jaksan kantaa painavan rinkan suht vaativassa maastossa ja vielä yöpyä metsässä näillä keleillä, mutta päätin rohkaista itseni ja kokeilla vähän ylittää rajojani. Mukaan ilmoittautui myös ensikertalaisia ja suht vähäisen kokemuksen omaavia kerttuja. Saimme yhteisvoimalla koottua kaikille retkeilijöille tarvittavat varusteet ja jaoimme jo ennen retkeä viestitse vinkkejä mm. retkiruuista ja varusteista. Retken vetäjältä Jonnalta saimme kattavat ohjeistukset ja varusteluettelon. Jo ennen retkeä tuli tunne että hyvä tästä tulee, kun nyt jo niin hyvä henki kaikilla!
Retkipäivä valkeni ihanan aurinkoisena, mutta hyvin tuulisena. Matkaan pääsimme kimppakyydeillä. Kokoonnuimme Rajalan kämpällä josta lähdimme luontopolkua pitkin vastapäivään kohti Pihtilammen laavua, matkaa tuli taitettavaksi yhteensä noin 7,8 km.
Reitti kulki kaunista Iso-Hirvijärven korkeaa reunaa pitkin läpi upeiden maisemien, laskeutuen järven eteläpäähän sijaitsevalle hakkuualueelle. Matka jatkui lyhyitä ja jyrkkiä kallioisia nousuja pitkin kohti Sadinlammen rantaa. Pysähdyimme menomatkalla kahdesti ihastelemaan maisemia, nauttimaan välipalaa ja valokuvaamaan. Teimme ajoittain myös hengittely- ja kehonhuoltoharjoitteen. Oppaamme Jonna myös kertoi alueesta, sen kasvillisuudesta sekä mm. alueen linnuista. Polku oli paikoin todella haastava ainakin itselleni, koska kannettavana oli normi varusteiden lisäksi myös 4 litraa vettä, kaivoa kun alueella ei ollut. Nousut olivat paikoin kovia, mutta onneksi olin hankkinut vaellussauvat, ne olivat tarpeen!
Päästyämme Pihtilammen laavulle saimme iloksemme huomata että siellä meitä odotti jo valmiiksi pystytetty puolijoukkueteltta sekä telttasauna ja avanto. Luksusta! Kaksi uskaliasta majoittui laavulle, kaksi riippumattoihin ja yksi omaan telttaan. Me loput majoituimme puolijoukkuetelttaan. Kun makuupaikat oli saatu valittua siirryimme nuotion ääreen ruoanlaittopuuhiin. Jonna oli hankkinut meille myös ison pannun nuotiokahveja varten, sillä mikään ei maistu ulkona niin hyvälle kuin kunnon nokipannukahvit! Tuuli oli tässä kohtaa niin kylmä, että kaikki taukovaatteet oli kaivettava päälle.
Ruoan jälkeen telttasauna lämpeni ja muutama uskalias kävi saunassa ja avannossakin. Itse olin niin viluinen etten avantouintitaustastani huolimatta uskaltanut siinä tuulessa kuoriutua untuvistani. Istuimme nuotiolla pimeyden tuloon asti ja ihastelimme tähtiloistoa ja kuuntelimme Pihtilammen jääpeitteen mahtavaa paukahtelua. Tunnelma oli iloinen ja naurua riitti! Yön tullen vetäydyimme makuupusseihimme ja puolijoukkueteltassa jaettiin kipinävuorot. Nukuttua sain suhteellisen hyvin, vaikka välillä heräilinkin.
Aamu valkeni taas aurinkoisena ja kömmimme ulos pusseistamme aamupalan tekoon. Sen jälkeen porukalla pakkasimme telttasaunan ja puolijoukkueteltan sekä nostimme rinkat selkään paluumatkaa varten.
Paluureittimme kulki Pihtilammen laavulta aivan lammen reunamaa kohti Iso-Laippaa, ja eteni sieltä ohi Laipanrahkan kostean notkelman. Matkalla pysähdyimme tekemään hiljaisen harjoitteen Jonnan meille jakamista voimaantumiskorteista. Viimeisenä etappina oli vielä Ruokojärven läheisyydessä oleva laavu, jossa oli retken viimeinen pissatauko. Paluumatkan reitti oli helpompaa maastoa ja pituutta vaellukselle tuli 6,5 km. Palasimme takaisin Rajalan kämpälle, jossa kävimme vielä läpi fiiliksiä retkestä ja hyvästelimme toisemme.
Olin ylpeä itsestäni että olin jaksanut koko reissun, vaikka alussa se raskaalta tuntuikin. Olin myös ylpeä meidän ensikertalaisista, jotka olivat oikein reippaita ja mukavia kerttuja. Taas tuli muutama uusi tuttavuus!
Se tässä kerttuilussa juuri parasta onkin, että saa jakaa näitä mahtavia reissuja samanhenkisten naisten kanssa. Saa tavata jo tuttuja jäseniä, sekä tutustua uusiin. Toivonkin, että kun tämä poikkeustila rauhoittuu, pääsemme taas järjestämään uusia ihania retkiä yhdessä.
Pysytään terveenä!
Pia Salminen
Eräkertut ry:n Nokan jäsen